lauantai 10. elokuuta 2013

Suosittelen! Peruna-jauhelihalaatikko linssien kera

Tätä reseptiä kannattaa ehdottomasti kokeilla! Nyt meni maustaminenkin niin nappiin, että otettiin miehen kanssa molemmat ruokaa lisää, vaikka mahat olivat jo täynnä ;) Koska itse syön aika vähän lihaa, niin proteiinin saanti on välillä liian vähäistä. Joten tähän reseptiin on lisätty nuo linssit, jotka tuovat vegaanin ruokavalioon tarvittavia proteiineja.





1 kg perunoita
400 g jauhelihaa
2 dl vihreitä linssejä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä

1 tl jauhettua korianteria
1,5 tl juustokuminaa
1 rkl sitruunamehua
0,5 dl oliiviöljyä
1 tlk tomaattimurskaa
1 prk kermaa
suolaa ja mustapippuria

1. Huuhtele linssit ja keitä ne pehmeiksi suolalla maustetussa vedessä.

2. Leikkaa perunat siivuiksi, hienonna valkosipulinkynnet ja viipaloi sipuli.

3. Paista jauheliha ja lisää joukkoon keitetyt linssit. Lisää joukkoon korianteri, juustokumina, sitruunamehu, oliiviöljy, suola, tomaattimurska ja kerma. Mausta suolalla ja pippurilla.

4. Sekoita kaikki aineet uunivuoassa (Itse tein niin, että laitoin pohjalle perunasiivuja, sitten kastiketta ja lopuksi vielä perunaa, jolloin päälimmäiset perunat hieman kuivuivat. Joten sekoittakaa kaikki keskenään, tai laittakaa päälimmäiseksi jauhelihakastiketta.)

5. Paista vuokaa 200 asteessa kunnes perunat ovat pehmeitä. Sammuta uuni ja anna vuoan vetäytyä siellä vielä hetki.

1 kommentti: