keskiviikko 14. elokuuta 2013

Täydellinen mangojuustokakku

Olen tehnyt tämän kakun sen verran monta kertaa, että osaan reseptin jo ulkoa :D Kakku on kaikkien maistajien mielestä tosi hyvää ja kevyen tuntuista ja sen osaa tehdä myös huonompikin kakkuleipuri. Monien mielestä liivatteiden käyttö on hankalaa, mutta ihan muutaman kerran en ole malttanut antaa liivateseoksen jäähtyä ennen täytteeseen tai mangososeeseen sekoittamista, jolloin siitä on tullut klimppisiä. Eli muistakaa vain antaa sen jäähtyä, ettei hyydy liian nopeasti.

Kauppoihin on tullut myös mangon makuista tuorejuustoa, mutta olen kerran sitä kokeillut tähän kakkuun ja kyllä tuo appelsiinituorejuusto on vain raikkaampi ja sopii tähän kuin nenä päähän.




Tällä kertaa tein kakkuun suklaasta reunukset, koska meillä oli tärkeä juhlapäivä. Normaalisti en jaksa tällaisia väkertää, mutta onhan sitä kiva välillä panostaa koristeluihinkin. Tein reunuksen Kinuskikissan ohjeen mukaan ja se on todella helppo tehdä. Itselläni tämän kakun reunuksen tekemiseen meni yksi Pandan tummasuklaalevy, jota oli kyllä koristelun jälkeen ympäri pöytiä ja lattioita. Sotkuista touhua siis ;)



Leikkasin reunasuikaleet muovitaskuista ja tein ristikon leivinpaperin päällä Pandan tummalla suklaalla.

Pohja:
175 g kaurakeksiä
75 g margariiniä tai voita

Täyte:
200 g appelsiinituorejuustoa
185 g maustamatonta jogurttia (Activia)
1,5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
3 rkl sitruunamehua
2,5 dl Flora vispiä
5 liivatetta
tilkka vettä

Päällinen:
3 prk mangosose
5 liivatetta
tilkka vettä

1. Hienonna kaurakeksit ja sekoita joukkoon sulatettu margariini. Laita irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi. Painele seos vuoan pohjalle.

2. Sekoita tuorejuusto, sokerit ja sitruunamehu keskenään tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon jogurtti.

3. Vatkaa vispikerma ja lisää se tuorejuusto-jogurtti seokseen.

4. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen (maksimissaan viideksi minuutiksi) ja keitä pieni tilkka vettä. Lisää pehmenneitten liivatteiden joukkoon muutama teelusikka vettä ja anna seoksen jäähtyä (muista sekoittaa välillä). Kun seos on jäähtynyt, lisää se täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen.

5. Kaada täyte pohjan päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli.

6. Aloita päällisen tekeminen liottamalla liivatteet kylmässä vedessä. Kiehauta vesi ja lsiää muutama teelusikka pehmenneiden liivatteiden joukkoon. Kun neste on jäähtynyt, lisää se mangososeen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada päällinen kakun päälle ja anta hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.

1 kommentti:

  1. Mangojuustokakku oli taivaallista, kiitos makuelämyksestä! :)

    VastaaPoista